Etusivulle / Iniön saari / Sophia Wilhelmina, Iniön kirkko

 



 

Kirkko rakennettiin vuosina 1797-1800 rakennusmestari Mickel Piimäsen johdolla. Piirustukset teki muurarioltermanni Johan Ahlström Turussa vuonna 1790. Niihin teki muutoksia hovi-intendentti G. af Sillén. Uusitut piirustukset hyväksyttiin 10.11.1796.

Syyskuussa 1797 ryhdyttiin perustustöihin. Työhön palattiin toukokuussa 1798 talvikuukausien katkon jälkeen. Saman vuoden lokakuussa olivat kirkon keskilaiva ja sakaristo valmiina. Rakennustyöt saatiin päätökseen keväällä 1800, jolloin kirkko myös varustettiin tornilla.

Käyttöön kirkko vihittiin kesäkuussa 1801. Nimensä se sai vastasyntyneen prinsessa Sophia Wilhelminan mukaan. Vuonna 1781 annetun kuninkaallisen käskyn mukaisesti tiedot rakennusvuodesta ja hallitsijasta tekstattiin kirkon sisäänkäynnin yläpuolelle.

Pitkänäperjantaina 1880 kirkko paloi. Katto, torni ja sisustus tuhoutuivat täysin. Arkkitehti C.J. von Heideken teki piirrustukset korjauksia varten. Runsaan vuoden kuluttua palosta kirkko seisoi entisellään.

Nykyisen ulkonäkönsä kirkko sai vuosina 1967-68 suoritetussa täydellisessä korjauksessa. Sisustus käsittää tänään mm. alttaritaulun, jossa on signeeraus "Wivi Munsterhjelm - 1907". Taulu esittää Neitsyt Mariaa ja vastasyntynyttä Jeesus-lasta. Kirkon kuorissa riippuvan kirkkolaivan, kolmimastoisen parkin nimeltä Maria on rakentanut Viktor Andersson Ahvenanmaan Hummersössä, ja sen lahjoittivat 1968 Arto ja Gunhild Sipinen. Saarnastuolin on piirtänyt C.J. von Heideken. Urut rakensi Hans Henrichs 1969 Maksamaassa. Penkit teki Unto Veistinen Taivassalossa. Kynttilä- ja kattokruunut ovat kaikki lahjoituksia. Messinkinen kynttiläkruunu lienee yhdistetty kahdesta 1600-luvun kruunusta. Kirkonkelloja on kaksi, ja niitä soitetaan käsin perinteiseen tapaan.

Kirkon ulkopuolella on vaivaissäästölipas 1800-luvulta sekä harmaakivinen aikaa osoittava aurinkokello vuodelta 1799.


Iniön kylät: Iniön saari | Jumo | Keistiö | Kolko | Åselholm |
Palvelut: Palveluhakemisto | Yhteystiedot | Liikenne | Iniössä tapahtuu |
| Terveyskeskus | Palaute |

Sivun alkuun.

© 2000 Iniö kommun - Iniön kunta, FIN-23390 INIÖ.
URL: http://
www.inio.fi/

Sivu päivitetty heinäkuu2007.